Seksilakanat
Jos rakastatte kosteita seksileikkejä, tulette rakastamaan myös valikoimamme seksilakanoita. Levittäkää lakana sängyllenne, hierokaa toisiinne hierontaöljyä ja nauttikaa liukkaasta ja nautinnollisesta kokemuksesta. Seksilakanat on helppo puhdistaa käytön jälkeen.
Seksilakanat kosteisiin seksileikkeihin
PVC-lakana pitää pinnat puhtaina
Monesti ajatellaan, että seksilakanat on varattu kinkyä seksiä harrastaville, mutta vaikka ne ovatkin suosittuja myös kinkstereiden keskuudessa, ne sopivat aivan mainiosti kenen tahansa makuuhuoneeseen. Seksilakanoita valmistetaan muutamastakin eri materiaalista, mutta yhteistä niille kaikille on se, että ne estävät nesteiden imeytymisen, jolloin sänkyvaatteet, sohvakangas tai vaikka lattia pysyy kuivana silloinkin, kun seksi on sotkuista.
Ja sitähän se usein on. Ihmisvartalo tuottaa monenlaisia eritteitä kiihottumisen aikana ja ihan perusseksissäkin tulee useimmiten hiki pintaan. Toisaalta seksiin voi liittyä vaikkapa kokovartalohierontaa, mikä sekin on mukavampaa, kun ei tarvitse huolehtia öljyn leviämisestä tekstiileihin. Liukuvoide on nykyisin perusvaruste miltei jokaisessa makuuhuoneessa, ja jos sitä käyttää yhtään runsaammin, saattaa sitä hyvin valua myös lakanoille. Jokainen miehen kanssa ilman kondomia seksiä harrastanut tietää myös, että kliimaksin jälkeen makuuasennosta nouseminen ilman paikkojen sotkemista on aika harvinaista. PVC-lakanan tai muun vastaavan vesitiiviin lakanan avulla se ei kuitenkaan haittaa.
Lateksilakanan päällä voi villiintyä vapaasti
Seksilakanoista löytyy erilaisia versioita, joten kannattaa pohtia, mihin tarkoitukseen sitä ensisijaisesti haluaa käyttää. Materiaali on yksi huomionarvoinen asia, sillä joillekin sillä on erityistä merkitystä. PVC-, vinyyli- ja lateksilakanoissa viehättää monesti niiden kiiltävä pinta, joka on monien kinkstereiden mielestä äärimmäisen kiihottava. Markkinoilta löytyy myös mattapintaisia polyuretaanilakanoita, jotka muistuttavat pitkälti ihan tavallisia sänkyvaatteita, joten jos ei halua, että seksilakana näyttää kovin silmiinpistävältä, se on hyvä materiaalivalinta. Lisäksi on saatavilla samettisella pinnalla varustettuja seksilakanoita, joiden sisällä on kosteutta läpäisemätön kerros. Ne tuntuvat erityisen mukavalta ihoa vasten.
Toinen huomioon otettava asia on se, haluatteko lakanan olevan ihan tavallinen, muotoonommeltu vai kenties korkeareunainen. Perusseksiin riittää varmasti ihan tavallinen nelikulmainen seksilakana (tai muotoonommeltu versio, jos pitää sellaisista enemmän), mutta jos luvassa on todella kosteaa meininkiä, korkeilla reunoilla varustettu versio on ehdoton hankinta. Se pitää kaikki nesteet visusti reunojen sisällä.
Vinyylilakanan puhdistaminen
Jos käytössäsi on sileästä materiaalista valmistettu lateksi-, PVC- tai vinyylilakana, sen puhdistaminen ihan pelkästään pyyhkimällä kostealla kankaalla käy käden käänteessä. Jos olet käyttänyt sen päällä silikoni- tai öljypohjaisia tuotteita, on hyvä idea puhdistaa se seksilelun puhdistusaineella tai miedolla intiimisaippualla. Ja jos sen pinnalla on runsaasti nesteitä, lakanan suihkuttaminen suihkussa tai ammeessa on myös erinomainen tapa puhdistaa se. Polyuretaanilakanat voi puolestaan useimmiten pestä pesukoneessa tavallisten lakanoiden tapaan, kunhan huomioit niissä olevan pesuohjeen. Toisin sanoen seksilakanan pesu on todella huoletonta.
Pelkän lakanan lisäksi kannattaa harkita myös samasta materiaalista valmistettua tyynyliinaa, sillä erillinen seksityyny (tai ihan tavallinekin) on monesti oivallinen lisä tukemaan erilaisia seksiasentoja, ja silloin on aina riski, että tyynyliina kastuu. Sinfulista löydät sekä seksilakanat että -tyynyliinat, joiden avulla kodin tekstiilien suojaaminen käy näppärästi. Löydä valikoimastamme sinulle sopivin vaihtoehto ja klikkaa se kotiin. Jos valinnan tekeminen tuntuu vaikealta tai haluat tuotteista lisätietoa, olet aina tervetullut ottamaan yhteyttä osaavaan ja ystävälliseen asiakaspalveluumme.