Aina silloin tällöin on hyvä muistaa hemmotella toinen toisiamme, eikä liene mikään salaisuus, että suihinotto on monille miehille huikean nautinnollinen kokemus. Tässäpä siis 10 parasta vinkkiämme maailmanluokan suihinoton antamiseen! Ja kyllä, oppaastamme löydät ohjeita myös sinkuille.
1. Hiukset ylös
Tämä voi kuulostaa vähän epäseksikkäältä ja turhan käytännölliseltä, mutta yksinkertainen hiuslenkki saa ihmeitä aikaan suihinoton ollessa työn alla. Sido hiuksesi poninhännälle tai nutturaksi, jolloin suortuvasi eivät tule aktin tielle. Silloin sinulla on eniten liikkumavaraa ja hänellä puolestaan erinomaiset näkymät (ja miehethän ovat äärimmäisen visuaalisia). Mitä paremmin hän näkee sinut nuolemassa, imemässä ja nauttimassa hänen peniksestään, sitä nautinnollisemman kokemuksen hän saa.
2. Asetu polvillesi
Suihinoton voi antaa monella tapaa, mutta paras asento teille molemmille on se, missä hän seisoo ja sinä polvistut hänen eteensä. Silloin työolosuhteet ovat kohdallaan (eli yllät sekä pakaroihin että kiveksiin) ja hän saa parhaan mahdollisen näköalan. Halutessasi voit asettaa tyynyn polviesi alle, niin lisäät omaa mukavuuttasi ja jaksat hyvin loppuun asti.
3. Aloita hellävaraisesti
Useimmiten sukuelimet ovat erittäin tuntoherkät, joten pienimmätkin kosketukset peniksen alueelle voivat saada aikaan isoja reaktioita. Alueen tunnustelu voi tuntua sitäkin intensiivisemmältä, jos kyseessä on ensimmäinen kerta kun harrastatte suuseksiä yhdessä. Aloita siis hellävaraisella tunnustelulla, jotta saat selville, mistä kumppanisi pitää.
Voit tehdä ensimmäiset tunnustelut kevyesti kielellä ja ottaa sen jälkeen terskan pikkuhiljaa suuhusi. Liikuttele päätäsi hitaasti edestakaisin ja huolehdi, että suusi on riittävän kostea teidän molempien mukavuuden takaamiseksi.
Erektion vahvistuessa voit nopeuttaa tempoa pikkuhiljaa. Tässä kohtaa voi olla hyvä idea ottaa kädet leikkiin mukaan, sillä siten saat voimistettua tuntemuksia ja toisaalta helpotettua omaa osuuttasi. Käytä kättäsi ikään kuin suusi jatkeena. Liikuttele kättä edestakaisin erektiolla pehmein, liukuvin liikkein, ja pidä samalla silmällä kumppanisi reaktioita. Kädellä on helppo puristaa vahingossa liikaa tai vetää esinahkaa liialla voimalla, mikä voi tuntua liian intensiiviseltä.
Psst! Lisävinkkinä vielä, että Sinfulilta löytyy runsaasti seksileluja pareille, jotka voi ottaa leikkiin mukaan.
4. Nuole menemään
Kiusoittele häntä hieman ennen kuin aloitat toden teolla. Käytä kieltäsi kutittaaksesi ja kiusoitellaksesi hänen muita erogeenisiä alueitaan kuin itse penistä. Yksin se, että suusi kiertelee “naaupurustoa” saa hänet villiksi jännityksestä ja odotuksesta! Halutessasi voit muuttaa hänen vartalonsa suureksi, vastustamattomaksi jälkiruoaksi makean liukuvoiteen avulla, ja nuolla sitten tiesi kohti pääruokaa.
Muista, ettei suihinotto voi KOSKAAN olla liian märkä. Käytä siksi AINA runsaasti liukastetta - oli kyseessä sitten makuliukkari tai maustamaton - koko leikin ajan.
Kuvittele, että hänen peniksensä on iso, hyvänmakuinen pehmis. Aloita nuoleminen aivan alhaalta välilihan tienoilta tai peniksen juuresta, ja anna kielesi liukua pehmeästi ja hitaaaaaasti koko matkan terskalle asti. Saavuttuasi perille voit nuolla terskaa (edelleen pehmeillä nuolaisuilla) ja kulkea sitten takaisinpäin. Toinen helppo temppu on leikkiä kielelläsi perhosta. Käytä sen kärkeä ja “räpyttele” sitä eri suuntiin terskan päällä (bonuspisteitä penisjänteen huomioimisesta!).
5. Ääntä peliin
Viisaat sanovat, että onnistuneeseen suihinottoon tarvitaan aivan yhtä paljon SINUN innokkuuttasi ja nautintoasi kuin hänenkin. Mitä enemmän maiskuttelet ja voihkit (ja voit ihan huoletta kääntää ääniefektit kaakkoon), sitä voimakkaammin viestit kumppanillesi nauttivasi hänen peniksensä mausta ja suutuntumasta, ja aiheuttavatpa ääniaallot myös värisevää tuntemusta leikin aikana. Sinun intosi saa hänet aivan suunniltaan.
Värinöitä seksilelulla
Jos äänenkäyttö tuntuu hankalalta, mutta haluaisit silti saada aikaan nautinnon värinöitä, kokeile ottaa vibraattori käyttöön. Jos asetat sen leukasi alle samalla kun penis on suussasi, sen värinä välittyy myös kumppanillesi.
Voit myös kokeilla upeasti värisevää Nos-penisrengasta suuseksin aikana. Rengas asetetaan peniksen ympärille, missä sen värinät tehostavat nautinnollista stimulaatiota entisestään. Koska se asettuu aivan peniksen tyveen, se ei ole tiellä suihinoton aikana. Käytä sitä lisäämään intensiteettiä tuhmaan suuseksisessioon ja voit olla varma, että kumppanisi saa unohtumattoman kokemuksen.
6. Käytä käsiäsi
Käsien, kielen ja huulten tehokas, samanaikainen käyttö vaatii harjoitusta, mutta kätesi on ehdottomasti paras kaverisi, jos haluat tulla maailmanluokan suihinottajaksi. Kätesi toimii nimittäin huultesi luonnollisena jatkeena suihinoton aikana, jolloin voit stimuloida kumppanisi koko miehuutta yhdellä kertaa.
Vie huulesi peniksen ympärille ja ime hänet hitaasti suuhusi. Ota peniksen varresta kiinni molemmin käsin ja liikuta suutasi ja käsiäsi samassa rytmissä - ylös ja alas, ylös ja alas, ylös ja alas. Jatka rytmiä ja vaihtele huuliesi otteen tiukkuutta sekä kierrä kevyesti käsiesi otetta sivulta toiselle samalla kun liu’utat kieltäsi edestakaisin penisjänteellä.
Voit myös ottaa peniksestä kiinni vain yhdellä kädellä ja puristaa sitä kevyesti samalla kun käytät kieltäsi ja toista kättäsi stimuloimaan terskaa ja ylävartta. Kun puristat alempana olevaa kättä varovasti, pakotat verta ylöspäin, mikä puolestaan lisää terskan tuntoherkkyyttä.
Liukuvoide on se kaikista yksinkertaisin mutta myös tehokkain apuväline tuhmiin leikkeihin makuuhuoneen puolella. Kokeile esimerkiksi Kaerlig-tuotemerkin luomuliukkaria.
7. Leiki hänen kiveksillään
Älä missään tapauksessa jätä huomiotta hänen rakkaita ja huippuherkkiä kiveksiään. Ota niistä hellästi (ja siis todellakin hellästi!) kiinni samalla kun leikit peniksellä, sukella määrätietoisesti alaspäin ja anna niille vähän kielihoitoa. Ota ne suuhusi ja ime hellävaraisesti - jolloin saat hänet anelemaan lisää!
8. Katso häntä syvälle silmiin
Katso kumppaniasi intensiivisesti syvälle silmiin kun otat hänet suuhusi. Hän jumaloi sinua luodessasi kinkyjä, himokkaita silmäyksiä häneen samalla kun huulesi hyväilevät hänen kaikkein pyhintään ja sulkevat sen syleilyynsä. Bonuksena saat huikean itsetuntoboostin kun näet, mitä käsittelysi saa aikaan.
9. Kiihota hänen aistejaan
Vie suihinotto seuraavalle tasolle yllättämällä miehen “paras ystävä” viileällä, lämpimällä tai kuplivalla. Imeskele jääpalaa, ota huikka kylmää vettä tai juo lämmintä teetä juuri ennen kuin nuolet häntä.
Voit myös lähettää sähköisiä himon aaltoja hänen lävitseen ottamalla kivennäisvettä tai muuta kuplivaa suuhusi samalla kun imet häntä.
10. Go deep
Todella monet miehet fantasioivat syväkurkkusuihinotosta. Peniksen ottaminen juurta myöten suuhun vaatii harjoitusta, joten etene hitaasti (ja ylipäänsä tee se VAIN, jos itse haluat!). Halutessasi voit kokeilla asentoa, jossa makaat selälläsi sängyllä tai pöydällä ja taivutat päätä taaksepäin. Löydät tarkemmat ohjeet syväkurkkuasentoon seksiasento-oppaastamme.
Jos ajatus syväkurkkusuihinotosta ei houkuttele, voit tehdä siitä helpomman version käyttämällä apuvälinettä. Fleshlight Quickshot Vantage on nerokas masturbaattori, jota voi käyttää käden sijaan luomaan illuusion siitä, että otat peniksen syvemmälle kurkkuusi kuin mitä todellisuudessa tapahtuu.
Käytä runsaasti liukuvoidetta ja liikuttele holkkia peniksen varrella. Pehmeä holkki on molemmista päistään avoin, joten voit ottaa peniksen kärkiosan suuhusi samalla ilman pelkoa siitä, että se uppoaa liian syvälle.
Upeita suihinottoja sinkkumiehelle
Sinkkuuden ei tule olla mikään este upean suihinoton saamiselle. Kädet vapaaksi jättävä Autoblow A.I -suihinottokone antaa sinulle loputtoman määrän suihinottoja aina kun haluat.
Nojaudu vain taaksepäin ja nauti ultrarealistisen suuseksin aikaansaamista intensiivisistä tuntemuksista. Voit itse säätää stimulaation intensiteettiä. Tämän lähemmäksi aitoa asiaa on vaikea päästä.
Soololeikkeihin sopii myös erinomainen MR.MEMBR Explosive Handjob, joka sekin tarjoaa nautinnollisia tuntemuksia. Sen pehmeä, joustava holkki on varustettu kiihottavalla sisärakenteella, joka saa sinut takuulla huipulle alta aikayksikön. Erittäin riippuvuutta aiheuttava!